|
05.04.2009 - 18:10
Tein kranssin neulahuovuttamalla styroksinen rengas pohjana, ja pääsin samalla kokeilemaan ensimmäistä kertaa Novitan neulahuovutinta. Toimihan se ihan hyvin, mutta apuna käytin myös ihan yksittäistä huovutusneulaa. Neulaimen neulat voisivat olla vähän paksummat. Kun olin saanut kranssin valmiiksi, neulat olivat enemmän ja vähemmän ristissä, vaikka en mielestäni mitään kovia otteita käyttänytkään. Kuvasin krassin meidän ulko-ovessa, mutta en sitä kyllä siihen uskalla jättää tai kohta koko kranssin villat on pikkulintujen pesäntäytteinä.
Pääsiäiskortteja tuli tehtyä muutama. Kuviot ostin Tiimarista. Muut tarvikkeet ovat vanhempaa varastoa.
|
Kirjoittaja
Olen 35 -vuotias kaikenlaisten käsitöiden ja näperrysten harrastaja Keski-Uudeltamaalta. Perheeseeni kuuluu lisäkseni mieheni ja kaksi poikaamme.
Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 Kävijöitä sivulla 2.4.2006 alkaen
Laskuri täältä KIVOJA OSTOSPAIKKOJA
|
Aivan sattumalta löysin mielenkiintoisen blogisi.