|
01.12.2008 - 19:09
Viikonloppuna oli aikaa puuhastella, joten otin käsittelyyn mustikanvarvut, jotka ovat odottaneet pihalla muovipussissa jo jonkin aikaa. En ole ennen mustikanvarvuista kransseja tehnyt, mutta varpuja oli helppo käsitellä ja niistä sai tosi mukavasti kranssin tehtyä. Valmiin kranssin suihkutin tekolumella ja koristeeksi maalasin puisia tähtiä, jotka koristelin hileellä, kun maali oli vielä märkää. Piti ihan liimapyssykin hankkia koristeiden liimaamiseen. Aikaisemmin olen koristeita kiinnittänyt mm. erikeeperillä, mutta kyllä nyt homma sujuu helposti ja koristeet pysyvät. Kranssi sai paikkansa joulun ajaksi olohuoneen seinällä. ![]() Ompelin vielä lasten koulun myyjäisiinkin vähän lisää myytävää, tällä kertaa tilda -lintuja. Malli kirjasta Tildan talossa. ![]() ![]() ![]() 27.11.2008 - 19:50
Vähän on viime aikoina käsitöiden valmistuminen hidastunut. Olen toista viikkoa opiskeluuni liittyvässä työharjoittelussa, joka tällä erää kestää kaikenkaikkiaan kuusi viikkoa. Olen ollut monesti iltaisin niin väsynyt, että nukkumatti huutelee niin kuuluvasti, että sille jäävät käsityötkin toiseksi. Koko ajan on kuitenkin jotakin tekeillä. Alkuviikosta sain valmiiksi nämä sydämet jotka menevat sunnuntaina koulun myyjäisiin nuoremman pojan luokan pöytään. Vanhemman pojan luokalla on myös oma pöytä, mutta siihen ajattelin leipoa pikkuleipiä.
![]() ![]() 19.06.2008 - 21:09
Tildan Sew Pretty Homestyle -kirjassa on ihana taloaiheinen tilkkupeitto. En kuitenkaan lähtenyt ihan niin haastavaan hommaan, vaan tein tilkkutyön vähän pienemmässä mittakaavassa. ![]() ![]() Mukavaa Juhannusta ! 16.06.2008 - 21:29
Neiti Kesäheinä tässä jo odottelee juhannusta kesäisessä asussaan. Selailin netistä Tilda -juttuja ja ihan pakko oli taas itsekin alkaa ompeluhommiin. Näitä isompia pupuja en ole aikaisemmin tehnytkään. Laukun virkkasin kaksinkertaisesta helmilangasta. Juhannuksena Neiti Kesäheinä pääsee uuteen kotiin. ![]() ![]() 13.03.2008 - 19:51
Nämä pääsiäispuput luottavat uusissa kevätasuissaan vilpoiseen puuvillaan. Housut on ommeltu pikkuruudullisesta keltavalkoisesta kankaasta ja mekot ihanasta narsissikuvioisesta kankaasta. Toisen pupun asun kruunaan ruusukoristeinen hattu. Kyllä nyt kelpaa odotella pääsiäistä ![]() Ihana levähdyspaikka! ![]() Pari viikkoa sitten tein vanhemman pojan 9-v. synttäreille pienilla suklaamunilla koristetun täytetekakun. Ja kyllä maistui! ![]() 22.02.2008 - 17:08
Nostin eilen ompelukoneen keittiön pöydälle ja sain alulle pitkään suunnittelemani Tilda -ompelut. Kaksi sydäntä sain valmiiksi. Seuraavaksi pupuja ompelemaan. ![]() ![]() Keskiviikkona olin metallilankakurssilla, joka jatkuu vielä ensi keskiviikkona. Harjoitustyönä tehtiin ensin pienet naulakot. Varsinaisena työnä tehdään metallilankakorit, joita nyt ensimmäisellä kerralla saatiin vasta hieman alulle. Hieman vastapainoa lankojen ja kankaiden kanssa näpertelylle. Aikaisemmin olen taivutelllut metallilangasta enkeleitä. ![]() 17.12.2007 - 18:15
Täksikin jouluksi tuli tehtyä jo melkein perinteeksi muodostunut muumi -piparkakkutalo.
![]() ![]() Tilda -hiiriä tein vielä kaksi pukinkonttiin. ![]() 22.11.2007 - 18:24
Tämä Tilda -hiiri on edellisen hiiren isosisko. Siis vähän isompi, mutta muuten samanlainen. Taskun sijasta aplikoin mekkoon sydämen.
20.11.2007 - 14:06
Askartelin Hyvän Joulun toivotuksia Tilda -hengessä.
Laitan vielä tähän loppuun vastauksen Tainalle, koska et jättänyt mitään muuta tietoa itsestäsi. Kyselit, voisinko tehdä sinullekin Tilda -hiiren korvausta vastaan.Jos tässä joulun alla nyt jää aikaa, voisinhan vaikka yhden ylimääräisen hiiren tehdäkin. En vain oikein tiedä, mikä se sopiva korvaus olisi. |
Kirjoittaja
Olen 35 -vuotias kaikenlaisten käsitöiden ja näperrysten harrastaja Keski-Uudeltamaalta. Perheeseeni kuuluu lisäkseni mieheni ja kaksi poikaamme.
Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 Kävijöitä sivulla 2.4.2006 alkaen
Laskuri täältä KIVOJA OSTOSPAIKKOJA
|