Neuloin Novitan Talvi 2008 -lehdestä keeppihuivin jo joulukuun puolella, mutta nyt vasta sain innostuksen viimeistelyyn. Lankana siniharmaa Rose Mohair ja ihan ohjeen mukaan tehtynä. Tänään käytin sitä vähän koemielessä. Huivin toisessa päässähän on reikä, jonka läpi toinen pää laitetaan. Käytössä päällimmäinen kappale kuitenkin lerpsahtaa ikävästi alas ja eihän sitä nyt koko aikaa voi tikkusuoranakaan seistä. Pitäisi siis kehittää huiviin jonkinlainen kiinnityssysteemi, joka menisi keskeltä kaikkien kerrosten läpi.  Esim. virkattu kukkanen hakaneulalla voisi olla ihan hyvä. Täytyy vähän mietiskellä. Huiviahan voi tietysti käytää ihan tavallisena kaulahuivina takin päällä kaulan ympäri kiedottuna. Näytti ihan hyvältä niinkin.

 

Adlibriksestä tilasin pari uutta kirjaa, Tildan talossa ja Favorite Socks. Molemmat on kyllä ihan tuttuja kirjoja ja olen niitä kirjastosta lainannut, mutta teki mieli saada ne omaksi. Uusinta Tilda -kirjaa odottelen vielä saapuvaksi. Toivottavasti se on postilaatikossa maanantaina.

Huovutusneulainkin tuli hankittua, kun ajattelin jotain huovutusjuttujakin pitkästä aikaa kokeilla. Kovasti tuntuu huovustusneulaimet olevan kortilla ainakin meidän lähiseuduilta, kun ei mistään kaupasta löytynyt . Tilasin sitten neulaimen Neuleunelmista parien Addien pyöröpuikkojen kera, kun ei niitäkään lähistöltä löytynyt.