Olen 35 -vuotias kaikenlaisten käsitöiden ja näperrysten harrastaja Keski-Uudeltamaalta. Perheeseeni kuuluu lisäkseni mieheni ja kaksi poikaamme.
Laskuri täältä
Langat vaihtui, mutta lopputulos edelleen sama kuin viime postauksessa eli sukat. Näilla sukilla ei ole mitään erityistä kohdetta, vaan tarkoituksena oli vaan kulutella varastossa olevia lankoja. Laitetaan siis jemmaan odottelemaan. Lankoina Nallet ja kokoa sukilla 42-43.

Miehen kotisukissa alkoi olla jo niin isot reiät, että oli aika tehdä uudet. Itse oli kyllä sitä mieltä, että vanhat olisi ihan hyvät kunhan niita vähän korjaisi. Kerran niihin jo neuloinkin uudet kärjet, mutta nyt en enää viitsinyt. Laitoin siis puikoille Nalle marjaretki mustikkaa ja neuloin ihan perussukat.

Eilisellä kauppareissulla Prismaan, oli pakko napata ostoskärryyn myös pari kerää uutta Nalle Kukkaketo lankaa - kieloa ja sinikelloa, joissa on aivan ihanat värit!

Aloitin uuden käsityövuoden neulomalla SackBoy -hahmon, joka seikkailee Playstationin suositussa LittleBigPlanet pelissä. Nuorempi pojista sai pelin joululahjaksi ja nyt meillä siis myös asuu ihan oikea "säkkipoika". Aika hauskan näköinen kaveri! Lankana on Anttilasta ostettu fleur-lanka. Ohje löytyy täältä.



Tämä jouluaatto onkin meillä vähän erilainen kuin aikaisemmin, kun olemme täällä kotosalla poikain kanssa kolmistaan. Mies lähti eilen illalla töihin ja tulee tänään vasta myöhemmin illalla kotiin. Se on niitä vuorotyön "iloja". Meillä vietetäänkin jouluaattoa vasta huomenna. Syödään jouluruokaa ja jaetaan lahjat. Pojat toivoivat jouluaattoruoaksi pizzaa ja sitä tässä kohta laitetaan uuniin. Omatekoista tietenkin. Enpä olisi ikinä uskonut, että meillä joskus syödään jouluaattoiltana pizzaa, mutta se sopii nyt tähän tilanteeseen. Ihan mukavasti tämä jouluaatto on kyllä sujunut näinkin. Itse olen nauttinut siitä, kun olen ilman kiirettä voinut valmistella jouluruokia, kuunnella joululauluja ja ihan vain nauttia jouluisesta tunnelmasta.
Rauhallista Joulua!

Ajattelin tänä vuonna jättää piparkakkutalon teon väliin, mutta kun näin Mansikkamäen blogissa aivan ihania pipariluomuksia olin aivan myyty. Kun Hesarissa oli vielä juttukin näistä ihanista lintujen joulutaloista ja kaavat niihin, oli ihan pakko kokeilla.
